
|
Yritys- ja organisaatiohaku
|
Ympäristö- ja energia-alan Know-How Keskipohjolassa
Keskipohjolan alue - Pohjolan Vihreä Vyöhyke - on erityisesti monimuotoisen luontonsa ja rikkaan kulttuuriperintönsä sekä elinympäristönsä erinomaisen laadun vuoksi suosittua luontomatkailualuetta. Alueen kahdeksan maakuntaa ovat lisäksi ympäristövastuullisuuden ja kestävän kehityksen edelläkävijöitä Euroopassa. Etelä-Savo on vuodesta 1980 lähtien tunnettu ekomaakuntana. Jämtlannin maakuntakäräjät on ensimmäisenä Euroopassa sertifioinut kaikki toimintansa ISO 14001- ja EMAS- ympäristö-järjestelmien mukaisesti. Västernorrland on vahvasti profiloitumassa ympäristölääninä (Miljö län). Etelä-Pohjanmaa ja Pohjanmaa ovat yhdessä Länsi-Suomen ympäristökeskuksen kanssa asettaneet tavoitteekseen olla ympäristösuojelun ja kestävän kehityksen edelläkävijä. Keski-Suomi on uudessa teknologiastrategiassaan asettanut tavoitteekseen olla maailman johtava bioenergian käyttäjä vuonna 2010. Sør- ja Nord Trøndelag tuottavat jo nyt kaiken tarvitsemansa sähkön uusiutuvilla energialähteillä - tuulella ja vesivoimalla. Tänä päivänä Pohjolan Vihreältä vyöhykkeeltä löytyy osaava ja monipuolinen joukko ympäristö- ja energia-alan yrityksiä, tutkimuslaitoksia, yliopistoja ja alemman asteen oppilaitoksia. Tervetuloa mukaan yhteistyöhön kestävämmän Euroopan puolesta !
|

